|
Veturit ja vaunut |
|
Kaluston rakentaminen itse on yksi haastavimmista pienoisrautatieharrastuksen muodoista. Koska suomalaisten junien pienoismalleja ei juuri valmiina ole olemassa, meidän on tehtävä kaikki itse. Veturit on tehty tavallisesti messingistä. Vaunujen materiaalit ovat paljolti samat kuin taloissakin: muovilevy, vaneri, kartonki. Mutta myös metalli, etenkin vaunun alustassa. Erityisesti metallin työstäminen edellyttää työkaluja. Pora, sorvi ja jyrsinkone ovat oivallisia apuvälineitä. Sellaiset ovat käytettävissä kerhollamme. Kalustolle on tärkeätä, että se toimii. Veturit ovat aivan oikeita pieniä koneita, jotka höyryn tai dieselmoottorin sijasta toimivat kuitenkin sähkömoottorilla. Rakentamisen lähtökohtana on piirustus, joita kerhollamme on maailman laajin kokoelma suomalaisesta kalustosta. Piirustuksen perusteella on suunniteltava pienoismallin rakenne. Itserakentamisesta ei ole olemassa suomenkielisiä oppaita. Artikkeleita on julkaistu alan lehdissä, kuten JUNAT-lehdessä. Kerholla on useita jäseniä, jotka ovat itse rakentaneet kalustoa, ja parhaiten saat neuvoja heiltä. Nykyään rakentaminen on helpottunut edes hieman. Veturin alustaksi voi ottaa tehdastekoisen veturin koneiston, kunhan se on kyllin lähellä aiottua esikuvaa. Mutta jotain on sentään saatavilla edes rakennussarjoina Mallijunilta ja Kai Wikbergiltä. [Pienoisrautatieharrastus] [Talot ja rakennukset] [Veturit ja vaunut] [Piirtäminen] [Tietokoneen käyttö] [Digitaaliohjaus] [Mistä tarvikkeita saa]
|
||
[Pääsivu] [Ajankohtaista] [Historia] [Löylymäki] [Kuvia] [Pienoisrautatieharrastus] [Linkit] [Näyttelyt] [Jäsenyys]
|